Lontoosta on kotiuduttu hyvä tovi sitten - valitettavasti, olisin ollut jo valmis loikkaamaan... - ja Niksun matkalaukku tyhjeni täysin vasta tänään. Matkakuume kohosi ennen reissua aivan omiin sfääreihinsä ja olin niin sanotusti hieman innoissani matkasta. Niksuhan ei tunnetusti ole varsinaista innostuja-tyyppiä, mutta uskoakseni sain tartutettua innostustani myös matkaseuraani.
Reissuista innostumista Niksulla rajoittaa huomattavasti ruokavammaisuus, kun aina saa miettiä, stressata ja pelätä, että saako ruokaa, millaista ruokaa ja pysyykö hengissä. Tästä reissusta kuitenkin ainakin allekirjoittanut tiesi (lue: luotti), että ravintolatilaukset ymmäretään. Sen verran hyvissä kantimissa on erityisesti Niksun kielitaito ja eiköhän meikäläinenkin olisi tilanteen tarvittaessa handlannut.
Niksu kirjoittelikin jo pitkät pätkät omasta näkökulmastaan, joten täydennetään nyt vielä puolison kokemuksilla asioista. Tarkennettakoon vielä, etten itse ole siis allerginen millekkään. Edes heinälle tai koivulle. Suomessa ravintoloissa ruokaileminen on tosiaan allergikoille turvallista: hygieniaosaaminen on kohdallaan eikä kielimuuriakaan ole. Mikäli keittiössä tuodaan vääränlainen annos, niin ei muuta kuin takaisin keittiöön. Onhan se toisinaan seuralaiselle ikävää aloittaa ruokailu kun uutta annosta odotellaan, annoksen palauttajalle ehkä vielä ikävämpää. Mutta pakkohan se on tehdä, mikäli henkikulta on omistajalleen arvokas.
Puolisona ja kaikkiruokaisena en oikein käsitä miksi oikeanlaisen annoksen tilaaminen ahdistaa, koska asiallehan ei mitään mahda eikä kyseessä ole tosiaan nirsoilu (josta Nikoa toisinaan rakastavasti vitsaillen moitinkin). Myös kynnys palauttaa annos tuntuu olevan meidän valikoivalle ruokailijallemme korkea, onneksi se on löytänyt topakan naisen rinnalleen :D Ja ne ilmaiset jälkkärit vääristä annoksista voi toimittaa tähän suuntaan, kiitos.
Lontoossa ruokaileminen sujui hyvin, eikä allekirjoittanutta juuri jännittänyt etteivätkö annokset olisi olleet sopivia. Toki esimerkiksi juuston tai kermakastikkeen poisjättäminen voi jostain annoksesta viedä herkullista makua pois. Niksu on reissuissa hyvin tarkka ravintolan ulkoisesta olemuksesta, jonka perusteella monet ruokapaikat sitten karsiutuivat. Tähän en voi sanoa samaistuvani ja toisinaan jopa ärsyttää (nälkäisenä) jahkaaminen, jolloin kaikki ravintolat tuntuvat olevan epäsopivia. Onneksi sain Niksun ylipuhuttua White Swaniin (jonne Niksu ei olisi aluksi suostunut tulemaan), sillä olisi jäänyt reissun paras ateria nauttimatta. Oli Nikonkin varmasti mukava kuulla, että tarjoilijan tyttöystävälläkin on sama tilanne - hän ei siis ole ainut kummajainen (vaikka muuten outo onkin). Eniten sydämen tykytyksiä aiheutti ruokailu Lontoon eläintarhassa, jossa ruuat tosiaan haettiin eri pisteistä eikä ruokalistaa ollut - koko päivän ravinnotta oleva mies ei ole parasta seikkailuseuraa. Kaikki kuitenkin sujui hyvin ja masut saatiin täyteen joka päivä.
Kaikenlaisia uusia haasteita on tullut eteen ravintoloissa ja reissuissa ruokavammaisen seuralaisena, mutta hengissäpä tuo näyttää yhä olevan. Yhteisen taipaleen alkumetreillä olisin ehkä odottanut, että Niko saa uuden annoksen ennen omani aloittamista, mutta näin 4 vuoden jälkeen... NÄÄH. :D Kunpa tuo vielä oppisi hyödyntämään tarjoutuvia tilaisuuksia ja vaatisi sen ilmaisen jälkkärin tyttöystävälle. Kotiolotkin on tunnetusti mukavammat kun "vaimo" on tyytyväinen.
T: Essi
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti