Ennen tätä tekstiä kannattanee lukea Ravintoloissa tilaaminen-kirjoitus jotta saa vähän taustaa ajatusmaailmaan, joka ravintoloissa tilaamiseen ja ruokailuun liittyy.
"Dairy-free, please"
Pitkä viikonloppu Lontooseen vei meidät seitsemään erilaiseen ja -tasoiseen ravintolaan/pubiin. Annosten laatu ja tilauksen onnistuminen vaihteli laidasta laitaan takaisin lähetetyistä annoksista positiivisiin yllätyksiin. Jännitystä ruokailuihin toi vieras kieli ja tieto, että väestökanta koostuu nykyään myös monista vähemmän lontoonmurretta osaavista ihmisistä.
Saapumispäivän pysyimme ruuan perässä hotellin viereisellä Queensway-tiellä, josta lähinnä löytyi turistiputiikkeja, ruokakauppoja ja muutama pubi ja etnishenkinen ravintolan. Ruokapaikaksi valitsimme pubin, jonka ruokalistalla oli "perinteisiä brittiläisiä ruokia" kuten fish'n'chips ja meat pie.
Matkustamisen jälkeen en jaksanut alkaa selvittelemään, millaiseen taikinaan houkutteleva lampaanlihapiiras on leivottu, joten päädyin ottamaan paikallisen herkun, Big Ben Burgerin, jonka väliin listan mukaan tuli pakolliset rehut, paistettu kananmuna ja paksu pihvi. Sämpylästä ei ollut mainintaa; joihinkin vaaleisiin leipiin kun laitetaan maitoa tai kananmunaa. Listassa oli kiitettävästi selvitetty, mitä kaikkea annokseen kuului, mutta varmistin silti tiskiltä tilatetta, ettei annokseen saa laittaa maitotuotteita.
Tiskillä oleva henkilö puhui murtaen englantia "What can I get you guys?" Tilauksen tehtyäni pyysin vielä saada annoksen ilman maitotuotteita: "Please, can I have the dish dairy-free?" Hetki hiljaisuutta. "The patty is made of pork." (Pihvi on porsaanlihaa) "Ok, fine." "And can you eat the chips?" (Voitko syödä ranskanperunoita?) "Yes, but make the burger without cheese and such." Ja sitten odotettiin jännittyneenä, mitä keittiöstä putkahtaa pöytään. Annos tuli ilman juustoa, pihvi oli täyslihaa ja annos oli herkullinen. Ruokailun jälkeen maha oli täynnä ja olo helpottunut kun taskussa ollutta kyypakkausta ei tarvinnut kaivaa esille.
Englannin kielen sana dairy tai dairy product tarkoittaa meijeriä ja maitotuotteita, jotka on valmistettu ihmisten käyttöön. Niitä ovat pääasiassa lehmän ja vuohen maito ja maitotuotteet, joita ovat juusto, kreemit, kermat, voi ja erilaiset maitojauheet ja -proteiinit. Dairy ei tarkoita lehmää (tai nautaa, lihaa), josta maito yleensä länsimaissa tulee, toisin kuin pubin tarjoilija ilmeisesti luuli/ajatteli.
Seuraavana iltana ruokapaikka löytyi samalta kadulta, mutta tällä kertaa välimeren-henkinen ravintola. Pitsaa, pastaa, kalaa ja muutama brittiruoka löytyi listalta. Päädyin ottamaan perinteisen italialaisen pasta bolognesen. Yksinkertainen on yleensä raikkaamman ja paremman makuista ja lisäksi siinä on vähemmän vaiheita tehdä jotain sopimatonta. Jälleen tilaus ja "dairy-free, please". Tarjoilija ymmärsi tilanteen ja sanoi kertovansa keittiölle. Annoksia odotettiin jokunen hetki ja kun ne saapuivat, odotti annoksen päällä yllätys: raastettua mozzarellaa. Kommentoin juustoa ja tarjoilija äkkäsi virheen. Kommentoi painottaneensa keittiölle ja kertoi uuden annoksen tulevan tuota pikaa.
Essi oli syönyt pitsastaan neljänneksen kun uusi pasta-annos kiikutettiin pöytään viitisen minuuttia myöhemmin. Tarjoilija pahoitteli, sanoin ettei haittaa ja aloin syödä. Joku toinen olisi ehkä vaatinut jotain korvausta tai vastaavaa ylimääräisestä odottelusta, mutta kova nälkä ja "mitä mä ylimääräisillä jälkkäreillä kun en mitään niistä voi kuitenkaan syödä" saa yleensä jättämään nämä vaateet pois. Ruoka oli ok ja sitä oli lähes tarpeeksi.
Aurinkoinen perjantai vierähti London Zoossa, jossa porttien sisällä ei ollut kuin sokerikojuja ja eläintarhan oma ravintola, jonka periaatteena oli, että asiakas valitsee mieleisestään kojusta (grill, pizza, fish'n'chips, kids') pääruuan ja ranskalaisia. Juomat, jälkkärit ja salaatit olivat omissa pöydissään ja niistä maksettiin erikseen.
Erityistilausten mahdollisuus oli rajallinen, kuin myös tarjolla olevien pääruokien. Pöydistä löytyi pitsaa, hampurilaisia, uppopaistettua kalaa, uunissa kypsennettyä kanaa, salaattia ja sokerileivonnaisia. Ensimmäisenä silmiin osui vegaaniannos tofunakkihodari, mutta epähuomiossa päädyinkin ottamaan tavallisen brittiläisellä nakilla varustetun hodarin. Tiskin selvästi kesätyövoimana oleva teini kävi takahuoneessa varmistamassa esimieheltään, että hodarini oli välttynyt maitotuotteilta. Elimistöni ei tosin aterian jälkeen välttynyt verensokeri- ja insuliinipiikeiltä, jota tämä kaikki vaalea tärkkelys aiheutti.
Oxford Streetiltä löysimme itsellemme iltaruokapaikan, joka oli jonkinlaisen ketjun ravintola. Perussiisti paikka ja ystävällinen palvelu. Nälkä oli massiivinen ja tilasin pihvin ja ranskalaiset, vaikka olo oli ällöttävä vielä eläintarhan hiilihydraattiaterian jäljiltä. Sympaattisenoloinen tarjoilija otti tilaukset, pyysin annokseni ilman maitotuotteita ja tarjoilija rekisteröi sen hyvin. Annokset tulivat ja ruokailu meni ongelmitta.
Lauantain ruokailut olivat reissun halvin ja kallein; hoodeilla suoritettujen shoppailujen välissä päätimme hakea helppoa ruokaa ja marssimme paikalliseen McDonald'siin. Vaikka ko. ketju onkin yksi niistä syövistä joita ei tähän maailmaan välttämättä tarvitsisi, on Mäkkäreissä kuitenkin allergisen kannalta yksi hyvä puoli: annokset ja raaka-aineet ovat liikkeestä, kaupungista ja maasta riippumatta lähes identtiset. Jos suomessa olen oppinut, että Big Mac'ssä epätoivottuja raaka-aineita ovat juustosiivut ja majoneesi-kastike, voin myös Lontoon Mäkkärissä tilata "Big Mac without cheese and the sauce, please" (Mäkki ilman juustoa ja kastiketta) ja tiedän, mitä tulen saamaan.
Reissun viimeinen ilta ja päätimme etsiä vähän jotain fiininpää ruokapaikkaa. Päädyimme lähelle Leicester Squarea pubin yläkerrassa sijaitsevaan ravintolaan, joka tarjoili niitä perinteisiä brittiläisiä mutta myös yleismaailmallisia klassikoita, kuten file-pihvejä (yllätysyllätys) ranskanperunoilla.
Tilausta tehdessä pyysin taas ilman maitotuotteita annokseni. Tarjoilija pysähtyi miettimään hetkeksi, jona aikana tähdensin vielä olevani allerginen maidolle. Tarjoilija kertoi ettei annoksessa pitäisi olla mitään, mutta varmistaa vielä keittiössä. Hän jatkoi myös, että tyttöystävänsä on kuulemma myös allerginen maidolle. Ja kananmunalle ja kolmannelle ruoka-aineelle, jota en kuullut. Pieni maailma, ajattelin. Tarjoilija naurahti vielä, miten tyttöystävälle on kuulemma välillä vaikea tehdä ruokaa. Ruokaillessa mietin, miten olisin voinut lohkaista "Her words exactly" (Niin hänkin sanoo) osoittaessani Essiä, kuten hetken meinasin.
Monesti on Essi minua leikillään nimittänyt "vaikeaksi asiakkaaksi", "ruokavammaiseksi" ja "nirsoksi". Tässä iässä ja näillä luontaiseduilla olen jo ihan fine sen kanssa että Essi minua niin nimittää. Ja miksei kuka tahansa muukin. Vaikka edelleen ravintolassa asiointi ja erityisruuan tilaaminen jonkin verran ahdistaa, on sen asian kanssa kasvanut ihmisenä ja hyväksynyt, että näin se vain on.
Jokainen maksava asiakas on kuitenkin oikeutettu saamaan kunnon palvelua ja juuri sellaisen annoksen kuin haluaa ja ehkä ensimmäistä kertaa koko reissun aikana tiesin saavani juuri sellaisen annoksen kuin halusin ja tilasin. Pihvit saapuivat, annokset olivat hintansa väärtit ja jätimme myös tippiä.
Onnistunut ruokailu saa aina hyvälle mielelle, ei pelkästään sen takia että vatsa on täysi, vaan myös sen takia ettei saanut kohtausta ja joutunut turvautumaan lääkkeisiin tai joutunut sairaalaan. Outo, lähes euforinen hetki, jota tuskin ei-allerginen ihminen saa lähtiessään ravintolasta.
Viimeinen ruokailu oli italialaisessa ravintolassa Heathrow'n lentokentällä, jossa tilasin jälleen bolognesen ja pyysin ilman maitoa. Olinhan jo kerran saanut annoksen, johon ei listan mukaan kuulunut maitotuotteita, mutta jonka päälle oli jo keittiössä raastettu juustoa. Annos tuli ja tarjoilija kysyi erikseen, halusinko mozzarellalasruja pastani päälle. En halunnut. Annos oli parempi kuin edellisellä kertaa, niin myös mieli.
kirjoittanut Niko
Aurinkoinen perjantai vierähti London Zoossa, jossa porttien sisällä ei ollut kuin sokerikojuja ja eläintarhan oma ravintola, jonka periaatteena oli, että asiakas valitsee mieleisestään kojusta (grill, pizza, fish'n'chips, kids') pääruuan ja ranskalaisia. Juomat, jälkkärit ja salaatit olivat omissa pöydissään ja niistä maksettiin erikseen.
Erityistilausten mahdollisuus oli rajallinen, kuin myös tarjolla olevien pääruokien. Pöydistä löytyi pitsaa, hampurilaisia, uppopaistettua kalaa, uunissa kypsennettyä kanaa, salaattia ja sokerileivonnaisia. Ensimmäisenä silmiin osui vegaaniannos tofunakkihodari, mutta epähuomiossa päädyinkin ottamaan tavallisen brittiläisellä nakilla varustetun hodarin. Tiskin selvästi kesätyövoimana oleva teini kävi takahuoneessa varmistamassa esimieheltään, että hodarini oli välttynyt maitotuotteilta. Elimistöni ei tosin aterian jälkeen välttynyt verensokeri- ja insuliinipiikeiltä, jota tämä kaikki vaalea tärkkelys aiheutti.
Oxford Streetiltä löysimme itsellemme iltaruokapaikan, joka oli jonkinlaisen ketjun ravintola. Perussiisti paikka ja ystävällinen palvelu. Nälkä oli massiivinen ja tilasin pihvin ja ranskalaiset, vaikka olo oli ällöttävä vielä eläintarhan hiilihydraattiaterian jäljiltä. Sympaattisenoloinen tarjoilija otti tilaukset, pyysin annokseni ilman maitotuotteita ja tarjoilija rekisteröi sen hyvin. Annokset tulivat ja ruokailu meni ongelmitta.
Lauantain ruokailut olivat reissun halvin ja kallein; hoodeilla suoritettujen shoppailujen välissä päätimme hakea helppoa ruokaa ja marssimme paikalliseen McDonald'siin. Vaikka ko. ketju onkin yksi niistä syövistä joita ei tähän maailmaan välttämättä tarvitsisi, on Mäkkäreissä kuitenkin allergisen kannalta yksi hyvä puoli: annokset ja raaka-aineet ovat liikkeestä, kaupungista ja maasta riippumatta lähes identtiset. Jos suomessa olen oppinut, että Big Mac'ssä epätoivottuja raaka-aineita ovat juustosiivut ja majoneesi-kastike, voin myös Lontoon Mäkkärissä tilata "Big Mac without cheese and the sauce, please" (Mäkki ilman juustoa ja kastiketta) ja tiedän, mitä tulen saamaan.
Reissun viimeinen ilta ja päätimme etsiä vähän jotain fiininpää ruokapaikkaa. Päädyimme lähelle Leicester Squarea pubin yläkerrassa sijaitsevaan ravintolaan, joka tarjoili niitä perinteisiä brittiläisiä mutta myös yleismaailmallisia klassikoita, kuten file-pihvejä (yllätysyllätys) ranskanperunoilla.
Tilausta tehdessä pyysin taas ilman maitotuotteita annokseni. Tarjoilija pysähtyi miettimään hetkeksi, jona aikana tähdensin vielä olevani allerginen maidolle. Tarjoilija kertoi ettei annoksessa pitäisi olla mitään, mutta varmistaa vielä keittiössä. Hän jatkoi myös, että tyttöystävänsä on kuulemma myös allerginen maidolle. Ja kananmunalle ja kolmannelle ruoka-aineelle, jota en kuullut. Pieni maailma, ajattelin. Tarjoilija naurahti vielä, miten tyttöystävälle on kuulemma välillä vaikea tehdä ruokaa. Ruokaillessa mietin, miten olisin voinut lohkaista "Her words exactly" (Niin hänkin sanoo) osoittaessani Essiä, kuten hetken meinasin.
Monesti on Essi minua leikillään nimittänyt "vaikeaksi asiakkaaksi", "ruokavammaiseksi" ja "nirsoksi". Tässä iässä ja näillä luontaiseduilla olen jo ihan fine sen kanssa että Essi minua niin nimittää. Ja miksei kuka tahansa muukin. Vaikka edelleen ravintolassa asiointi ja erityisruuan tilaaminen jonkin verran ahdistaa, on sen asian kanssa kasvanut ihmisenä ja hyväksynyt, että näin se vain on.
Jokainen maksava asiakas on kuitenkin oikeutettu saamaan kunnon palvelua ja juuri sellaisen annoksen kuin haluaa ja ehkä ensimmäistä kertaa koko reissun aikana tiesin saavani juuri sellaisen annoksen kuin halusin ja tilasin. Pihvit saapuivat, annokset olivat hintansa väärtit ja jätimme myös tippiä.
Onnistunut ruokailu saa aina hyvälle mielelle, ei pelkästään sen takia että vatsa on täysi, vaan myös sen takia ettei saanut kohtausta ja joutunut turvautumaan lääkkeisiin tai joutunut sairaalaan. Outo, lähes euforinen hetki, jota tuskin ei-allerginen ihminen saa lähtiessään ravintolasta.
Viimeinen ruokailu oli italialaisessa ravintolassa Heathrow'n lentokentällä, jossa tilasin jälleen bolognesen ja pyysin ilman maitoa. Olinhan jo kerran saanut annoksen, johon ei listan mukaan kuulunut maitotuotteita, mutta jonka päälle oli jo keittiössä raastettu juustoa. Annos tuli ja tarjoilija kysyi erikseen, halusinko mozzarellalasruja pastani päälle. En halunnut. Annos oli parempi kuin edellisellä kertaa, niin myös mieli.
kirjoittanut Niko
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti