28.10.2013

Ruisburger

Meillä on ehkä jo parin kolmen vuoden ajan ollut aika tasaisin väliajoin varsinkin viikonloppuisin ruokalistalla kotitekoiset hampurilaiset, joita kotijoukkojen lisäksi on päässyt maistamaan mm. allekirjoittaneen pikkuveli Iiro sekä Essin kaveri Terhi.

Kävimme Essin kanssa tuossa yksi päivä Hesessä syömässä kun Essi juuston ystävänä halusi maistaa uutuusjuustopurilaista. Itse otin jo ehkä vuosikymmenen listalla olleen ruisburgerin. Hyväähän se oli ja vatsa tuli melko täyteen, mikä ei yleensä roskaruokalassa syödessä tapahdu.

Tänään tein kotona purilaisia, mutta korvasin normaalisti leivotut vaaleat sämpylät ruisleivillä. Täytteet mukailivat niitä, jotka Hesen purilaisen välistä löytyvät. Jos mielenkiintoa löytyy, myös purilaissämpylän ohje on saatavissa. En sitä nyt vain tähän kirjoita ylös.

Purilaispihvit

Pihvejä tulee n. 8 pientä (á 50-70g) tai 4-5 isoa
400-500gjauhelihaa (sikanautaa tai nautaa)
½
sipulia silppuna
4hyppysellistäpaprikajauhetta
4hyp.korianterin siemeniä jauhettuna


suolaa
1muna
1nyrkkikorppujauhoja
1
liemikuutio liuotettuna 2-3 rkl veteen
  1. Pilko sipuli ja kuullota tilkassa öljyä. Jätä jäähtymään. Jauha morttelissa korianterin siemenet. Liuota liemikuutio (itse käytän Reformin kanaliemikuutiota) kuumaan veteen.
  2. Yhdistä raaka jauheliha, kuullotettu sipuli, mausteet, muna, korppujauho ja liuotettu liemikuutio ja mahdollinen lisäsuola astiaan. Sekoita puristellen, kunnes seos on tasainen ja yhtä pehmeä kuin korvan lehti.
Täytteitä voi vaihdella maun mukaan
1-2purilaispihviä
1-2
tomaattisiivua
suolakurkkuviipaleita
1-2
pekonisiivua


ketsuppia
2uppopaistettua sipulirengasta
salaattia
  1. Paista pihvit ja pekonit. Viipaloi tomaatti, salaatti ja suolakurkut.
  2. Valmista sipulirenkaat: lämmitä öljy kattilassa. Leikkaa sipulista n. ½ cm siivu, irrota renkaat toisistaan ja uita ne vatkatussa kananmunassa ja pyöritä korppujauhoissa. Paista öljyssä kunnes kullasruskeita.
  3. Kokoa purilainen. Nauti.
Kootut purilaiset. Alempi purilainen on minun, ylempi Essin. Essi korvasi herkulliset sipulirenkaat juustosiivulla (joka ei hirveän ruokavammaystävällinen elintarvike ole).
Ja tämähän oli siis se herkullisempi purilainen. Tai hövelimpi syöjä, you never know...

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti